sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joululahja

Huppistakeikkaa!

On vierähtänyt luvattoman pitkä aika edellisestä kerrasta kun tänne olen mitään laittanut. Kuvia olen paljon ottanut, mutta niitä tänneasti ole saanut aikaiseksi. Eräs isohko kuvausprojekti lähenee siten etä kohta saatan siitäkin tänne muutaman kuvan laittaa. tarkoitus siinä olisi saada omalle seinälle kuvakollaasi, jossa useita kuvia.

Mutta siis palataan otsikon aiheeseen. Tämän vuoden teema näyttää olevan korut. Olen tehnyt muutaman korun itse ja pakettiin on menossa korvakorut x2 ja rannekoru. 


tiistai 21. heinäkuuta 2015

Yllättävä uudelleenkohtaaminen

Olin Lapparissa Matiskin parkissa odottamassa kaveriani, kun kuulin junapillin vislauksen. Se ei ollut mikään sähkösireeni vaan joku mystinen vihellys. Katsoin sattumoisin taustapeiliin, jolloin näin ohi kiitävän Höyryveturin. Äkkiä siis auto käyntiin ja perään toivoen että se pysähtyy asemalla. Ja siellä se oli. Lapinlahden rautatieasemalla. Höyryveturi, jolla kävin pari vuotta sitten ajelulla. 995 Heikki.

Pikaisesti kamera ja jalusta autosta ja kuvailemaan.



 Kerkesin juuri ja juuri viritellä kameran jalustalle ja laittaa kameran siihen kun Heikki jo vislasi ja lähti jatkamaan matkaansa. Harmittaa kun vihellys ei ihan kerennyt tälle videolle.

Kävin myös moikkaamassa Mattia ja liisaa.

Palasin sitten Matiskille ja katselin tätä vanhusta ja toivon että vielä jokupäivä tämäkin olisi yhtä hyvässä kunnossa kuin Heikki. Olen kuullut että tätä alettaisiin pikkaisen jopa entisöimään, joten toivoa vielä on ;)

Kajaanin linnanrauniot

Aivan Kajaanin keskustassa osittain pienen sillan alla on linnan rauniot. Olen nyt parina kertana siellä käynyt kamerani kanssa, jokseenkin ensimmäisen kerran kuvat hävisivat bittiavaruuteen. Raunioita on entisöity ja muutamasta kohdasta vahvistettu jotta niistä olisi vielä iloa monille myöhemmille sukupolville. Ilkivaltaa, kuten töhrimistä esiintyy itse raunioissa yllättävän vähän. Mutta osasta opaskylteistä hankala saada selvää mitä niissä olisi turistille tarjota.

Huomasin molemmilla kerroilla raunioton suosittu paikka käydä istuskelemasa ja nauttimassa hyvästä säästä ja voisin myös itsekkin kuvitella istuskelevani raunioilla ja sen saaren nurmialueilla aikaa viettämässä kavereideni kanssa.











torstai 11. kesäkuuta 2015

Kuulumisia.

On taas kulunut aikaa kun olen viimeksi tänne jotain kirjoitellut. Töissä on taas tullut aikaa vietetyn ja ensimäiset kuvat olen saanut napatuksi minun projektiin, josta laittelen tarkemmin tänne kunhan saan koko projektin ensimmäisen konkreettisen vedossarjan valmiiksi. Jatkoa tähän sarjaan on sovittu ja niitä käyn lomallani kuvaamassa.

Ei ollu hirviä vaan kaksi hevosta tuossa illalla minun työmatkalla keskellä peltoa. Olivat jo kotiinpäin matkalla ja kun rupesin niitä houkuttelemaan pois tieltä tulikin jo talon isäntä omansa pois hakemaan. Komeita oli nuo elukat :P Mielellään nuiden kanssa olen tekemisissä. Jotenkin se Hevosen ylväs olemus, se voima ja koko on sellainen että niihin minulla herää se tietty kunnioitus. Kuvaa en kehdannut napata, koska on se ei tuntunut oikealta siinä tilanteessa. Ensin pitää hoitaa vaaratilanne pois ja sitten vasta voi harkita kuvaamista, mutta minulla oli jo vähän kiire töihin, joten jäi sitten sekin välistä.

Samoin eilen illalla näin tämän vuoden ensimmäisen salaman. Ukkosrinta näkyi matkani varrella siten että se oli myskämässä järven toisella puolella ja siellä näin YHDEN salaman. Töihin päästyäni kyllä huomasin että enemmän se myski, kun tunnin räpsi sähköjä.


Sitten kerrottakoon että minulla on ollut hoidettavana tälläinen pari viikkoa. Tämä tyttö on todella mukavaa seuraa ja pitää minua liikkeellä joka päivä XD

lauantai 30. toukokuuta 2015

HIRVI!

HIRVI!

Muistuttelen teitä rakkaat kanssa-autoilijat että nyt on se aika, kun hirvinaaraat on karkottanut viimekesäiset vasansa ja nämä onnettomat on ensimmäisiä päiviä ilman mitään vanhemman ja viisaamman hirven opastusta poukkoilemassa milloin missäkin hädissään. Itse näin eilen illalla juurikin tälläisen karkotetun vasan, joka hädissään seilasi pitkin pientareita eikä oikein tiennyt minne olisi hänen pitänyt mennä. Minä samaanaikaan autoa parkkiin ajellessani ja kun sain kotteroni seisahtumaan aloin hauhialla nopeidella kaivelemaan takapenkilät järkkäriäni, jotta saisin kuvan tästä näystä.

Sain kameran kouraan ja virrat päälle, kun vasa vihdoin keksi että tuossa risukko, juoksen siis sinne ja jäi kuva pahimmoilleen saamatta.

Malttia liikenteeseen ja pidetään autot aurausviittojen välissä ja polttoainekorkit oikeinpäin ja pellit suorina.

Persikkakarhu kuittaa!

torstai 28. toukokuuta 2015

Uusi malli.

Minulla on ollut epäonnea viimekuukausina mallien suhteen. Moni sovittu kuvaus on peruuntunut mallien  henkilökohtaisien syiden takia. Valitettavasti tämä taitaa olla yleistä kuvatessa ei ammatillisten mallien jotka käyvät päivätöissä, joilla perhekin sotkemassa kuvioita. Monesti jonkun yllättävän menon tai sairastumisen vuoksi on joutunut siirtämään suunnitelut kuvaukset ennaltasopimattomaan ajankohtaa tulevaisuuteen tai laittamaan kokonaan kuvaukset jäihin odottamaan aikaa parempaa. Ja sanottakoon että ehkä yksi suurimmista rajoitteista on tämä minun työ, joka jättää vain niin pieniä vapaita, joissa voisimme edes koittaa kuvata minun puolesta.

Nyt löysin itselleni mallin, joka uskaltaa olla mallina ja kuvia voidaan ottaa koska ja milloin tahansa. Ainut mikä oikeastaan rajoitta kuvaamista on mallin kankea pökkelömainen liikkuminen. ja omaohjautumisen puute, joudun siis kääntelemään ja vääntelemään häntä haluamaani asentoon ja osa asennoista on mahdotonta rajoittuneiden liikeratojen takia. Mutta näillä mennään mitä on tarjolla ja edellen kuvattavaksi tarvitsen vapaaehtoisia, jotta voin kehittyä parempana kuvaajana ja saada toinen tistaan parempia kuvia. Ja iso kiitos nykyisille vapaaehtoisille malleille, joiden kanssa olen saanut tehdä ja joiden kanssa on ollut suunnitteilla kuvauksia. Olette antaneet monia ideoita ja kehittäneet minun kanssa kuvaustekniikoitani ja ajattelutapaa valokuvaukseen.

ja sitten se suurin paljastus eli kuka on tämä minun uusi mallini. Löysin hänet omasta mielestä hyvin edullisesti Iisalmesta Näppäränäpistä linja-autoasemalta.
Valitettavasi hänellä ei ole vielä nimeä, joten jos joku  hyvä nimiehdotus on mielessä niin kommentoi toki jotta saadan nimi hänelle.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kevään kuvituksia.

On tässä ollut viivettä edellisestä päivityksestä ja olen jo saanut noottia muutamilta minua seuraavilta henkilöiltä siitä. Nyt ajattelin korjata sen vääryyden ja julkaista muutaman kuvan vimeaikaisista räpsimistäni samalla kertaa.















perjantai 27. maaliskuuta 2015

maanantai 23. helmikuuta 2015

torstai 5. helmikuuta 2015

Valokuvatorstai 354

Tämän viikon aiheena on:

Hedelmällisyys


Lisää aiheesta ja muiden ideoista Valokuvatorstain sivulla.

Ps: keksitkö miten mikäkin liittyy aiheeseen?

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Arvonnan tulos.

Erittäin laiskasta osallistujakunnasta johtuen arvonta on jätetty suorittamatta ja kaikki kommentoineet saa paketin.  Ousku ja Hiipi seurailkaa postia ja karvanaama töistä saikin jo työpaikalla pakettinsa.  Jokaiselle lähtee paketti, jossa on pari pehmoheijastinta ja pätkä heijastinnauhaa, joista voi askarrella itselleen oman  mielikuvituksen puitteissa vaatteisiin lisäheijastimia.

Itselläni on omassa takissa muutama heijastin, joita olen siihen lisäillyt. Eli molemmissa hihansuun kiristyksissä hakaneilalla takapuolelta kiinntettynä, tuota paketeissakin olevaa heijastinnauhaa, samoin kuin vetoketjun kiidossa pätkä. Sitten yllätysyllätys lahjaksi lukijaltani saatu heijastin. toisellapuolen taskun reunassa kiikkuu Lekan heijastin.


Näkyillään ja muistetaan rakkaita vaikka edes sillä pienellä asialla joka saattaa pelastaa hänen henkensä.


perjantai 2. tammikuuta 2015

10 000 Lukukertaa!

Kiitos teille kaikille jotka ovat minun blogiani jaksaneet seurata. Lukukertoja on ollut jo 10 000 ja vähän ylikin. Tästä syystä siis palkitsen muutaman lukijan heijastimilla, joihin on ihan erittäin pätevä syy.

Pariviikkoa ennen joulua, meinasi yksi arviolta noin 10v poika päästä sairaalareissulle, kun juoksi autoni edestä ilman että edes katsoi minun autooni päin. Liekkö ollut kiire mennä kouluun. Tämä ja aikaisemmin hirvikolaripaikalla huomaamat asiat ovat saaneet silmäni kunnolla aukeamaan. Heijastin on halpa henkivakuutus ja nitä voi tuunata kaikkialle vaatteisiin hyvin helposti. Itselle olen viritellyt muutaman heijastimen takkiini, kun olen kokenut sen tarpeelliseksi. Onneksi osa vaatevalmistajista on sen älynnyt, mutta edelleen kaipailisin lisää niitä heijastimia tuonne tienvarressa kulkeville mustille möykyille.

ELI!

Kommentoimalla tähän kirjoitukseen osallistut arvontaan. ilmoitan voittajat sekä täällä kommenteissa kun olen ne arponeet ja erillisessä blogijulkaisussa, joka tulee myöhemmin.

Arvontaan osallistuu 15.1.2015 mennessä tulleet kommentit. Kommentteihin sitten kauan olet seurannut minun blogia ja mitä kautta päädyit seuraamaan minua.

Mustikkakukko

Minulla oli vieraita ja ajattelin tarjota niille jotain, jota itsekkin haluaisin. Joten tuumasta tomeen ja tekemään mustikkakukkoa.

Tekotarvikkeet hain kaupasta ja sotkin käteni taikinaan. Tein kukot aluvuokiin, jolloin ne on helpompi varastoda pienemmissä erissä myöhempää käyttöä ajatellen. Yksi tuhotaan ehkä tänään ja toinen huomenna, mutta taitaa EHKÄ kaksi mennä pakkaseen ;) Taikinaa vuokiin latellessa huomasin että mustikoiden määrä taikinaan nähden oli aivan liikaa joten jouduin tekemään vielä toisen pienemmän taikinan kanneksi.



Nyt vain odottelen suupielet märkinä uunissa paraikaa olevia kukkoja ja niiden kyytipojaksi olevaa vaniliajäätelöä.

Eli ohjeena on Valion mustikkakukon ohje, jota muokkasin hieman. Alussa tein 1.5 kertaisena, mutta mustikoiden määrän takia tekaisin vielä puolikkaan lisää.