Huomasin molemmilla kerroilla raunioton suosittu paikka käydä istuskelemasa ja nauttimassa hyvästä säästä ja voisin myös itsekkin kuvitella istuskelevani raunioilla ja sen saaren nurmialueilla aikaa viettämässä kavereideni kanssa.
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Kajaanin linnanrauniot
Aivan Kajaanin keskustassa osittain pienen sillan alla on linnan rauniot. Olen nyt parina kertana siellä käynyt kamerani kanssa, jokseenkin ensimmäisen kerran kuvat hävisivat bittiavaruuteen. Raunioita on entisöity ja muutamasta kohdasta vahvistettu jotta niistä olisi vielä iloa monille myöhemmille sukupolville. Ilkivaltaa, kuten töhrimistä esiintyy itse raunioissa yllättävän vähän. Mutta osasta opaskylteistä hankala saada selvää mitä niissä olisi turistille tarjota.
Huomasin molemmilla kerroilla raunioton suosittu paikka käydä istuskelemasa ja nauttimassa hyvästä säästä ja voisin myös itsekkin kuvitella istuskelevani raunioilla ja sen saaren nurmialueilla aikaa viettämässä kavereideni kanssa.
Huomasin molemmilla kerroilla raunioton suosittu paikka käydä istuskelemasa ja nauttimassa hyvästä säästä ja voisin myös itsekkin kuvitella istuskelevani raunioilla ja sen saaren nurmialueilla aikaa viettämässä kavereideni kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti