Lähdin kosteisena perjantai-iltapäivänä ajelemaan Rillankivelle. Sade oli vain pientä tihkua, joka ei minua haitannut, päälle vain kunnon takki ja tukevat kengät. Muutama kuva itse rillankivestä.
Rillakivellä oli lyhyet esittelyt alueen historiasta. Opastaulussa selvä virhe, huomaatko mikä?
Pielaveden,
Pyhäjärven ja
Pihtiputaan opastaulut, joiden kunnanrajat yhdistyvät rillankivellä.
Itse kiven kuvaaminen oli tavallaan haasteellista, koska talvi oli tehnyt tuhojaan ja katkaissut läheisen männynlatvan ja pudottanut sen juuri kiven päälle, joten se perinteisesti kuvattu toinen puoli kivestä jäi näkemättä.
Valitettavasti ei vielä paikkaa ylläpitävät tahot olleet kerenneet siivoamaan aluetta, mutta luonnossa ei ollut häiritsevästi roskia, mutta roskis pursui jo yli, wctä en käynyt edes katsomassa, koska ei itsellä ollut sinne tarvetta. Tehtävänihän on nauttia luonnosta eikä kirjoittaa arvosteluja paikkojen palveluista, vaikka se joskus siltä tuntuu. Kävelin läheiselle laavulle, jossa huomasin ilmoituksen ja tulostetun kartan läheisestä luontopolusta. Siispä kengät kohti luontopolkua.
Luontopolku on helppokulkuinen, muta se oli paikoin liukas sammaleisilla kivillä, joten kunnon kengät pitää olla. Vilkkaiden lasten kanssa kannattaa harkita reitille lähtemistä, koska polku kulkee välillä erittäin jyrkkien kivikkojen reunalla. Reitti oli selvästi merkattu maastoon maalaamalla puihin siniset merkit ja välillä oli myös opaskylttejä lisäksi polilta ei oikein risteillyt selvästi muita polkuja, joille olisi voinut harhautua. Poikkeavat polut oli yleensä lyhyiä pistoja jonkun suuren kiven tai kelopuun luo, jotta sitä on päässyt kuvaamaan.
Polilla alkupässä kulkiessani kuuntelin kun teeret kukertivat soitimellan, joka on harvinaista päiväsaikaan. kuuntelin metsän muitakin ääniä ja näin monia lintuja ja metsäneläimiä, mutta niitä en saanut kuvatuksi, koska en ruvennut vaihtamaan objektiivia tihkusateessa.
Jonkinverran korkeuseroja ja jyrkkiä reunoja polun varrella. Mahtavia maisemia siis näille korkeuksille.
Vaellusreitti oli selvästi merkitty ja erottui maastosta selvästi, mutta joillakinkohden myrky ja lumikuorma oli katkonut reitille nuoria mäntyjä, jotka hankaloitti kulkemista.
Olipa luonto luonut muutaman elävänkin taideteoksen lumen, valon ja karun maaston avulla.
Lähteenrannalla jututin paikallista alkuasukasta, joka kertoi että Rillankiven alueet ovat harvinaiset Suomessa ja sattuipa löytymään myös yhteisiä tuttuja, vaikka emme aikaisemmin olekkaan tavanneet Luonto yhdistää monia ihmisiä näilla alueilla ja tekee tuntemattomistakin toisilleen tuttuja.
Paikallinen kertoi että lähteiden toisella puolella on paljon vielä komeita maisemia ja paikkoja. Hän näyti myös kartalta muutaman paikan, jossa kannataisi käydä katsomassa. Kiitin avusta ja lähdin jatkamaan matkaa kohden opastettuaja paikkoja ja lopuki vielä paikallinen
Alkuasukasta jututtaessani kuulin tämän KESÄN ensimmäisen käen kukkumisen ja se kukkui minulle koko loppuretken ajan, olisiko lähtenyt varottamaan muita metsäneläimiä minusta, kun tuntui siltä että se lähti minua seuraamaan ja seurasi aina takaisin autolle asti.
Mutta sitten tuli stoppi! Reitti oli tulvinut poikki ja minun lyhyehköt maiharinvarret eivät sallineet mennä tuosta yli. Alkuperäinen Luontopolu olisi ollit noin 5km pitkä. Paikalle eksyneen alkuasukkaan ohjeesta poiketen poistuin reitilta ja lähdin kaakkoa kohden lähtevää polkua seuraten ja pääduin siitä ensin metsäautotielle, jonka jälkeen olin jo autotiellä, jotapitkin kävelin takaisin Rillankivelle. Reitille tuli mittaa tämän koukkauksen kanssa noin 6km.
Nähtävää jäi vielä siis toisellekkin kerralle, koska tulvan takia en päässyt katsomaan kehuttuja paikkoja. Katsotaan sitten kesällä uudellen Rillankivelle menoa ja läheisille muillekkin nähtävyyksille, kuten Lahnasjärven lintutornille menoa.
Joko muuten keksit mikä on vikana ensimmäisessä kuvassa, kommentoi jos huomasit.
Ala kartta kulkemastani reitistä :P