maanantai 30. joulukuuta 2013

Valokuvatorstai 308

Valokuvatorstain jouluhaasteena on tällä kertaa joulun tunnelmia.

Pidän paketoinnista ja mielellään paketoin kaikki itse, tässä näyte osaamisestani.

Sain kummipojaltani perinteisen joulupiparin sijan kokonaisen kasan jouluherkkuja. Kaikki eivät mahtuneet edes tähän esille. Aikaisempina vuosin olin tuhonnut sen joulupiparin aatoyönä, mutta nyt oli pakko tuhota näitä herkkuja pitkin joulunalusaikaa.

Olin tänäkin vuonna pukille kuljettajana, jossa tuli nähtyä nämä jätkänkynttilät yhden pysähdyspaikan pihassa.

Pukin aikataulu ei valitettavasti anna periksi jotta joutaisin kuvaamaan ne kaikki hienot jouluvalot yms, mutta sanon että ne jotka ovat saaneet nauttia pajuskylän risteyksen lähettyvillä olevasta valoilmiöstä, joka on ollut jo muutamana vuonna perinne sillä kylällä. (ukoroihuja tasaisin välein parin kilometrin matkalla risteyksen molemmin puolin tie 77)

Muutamassa paikassa pääsen itsekkin sisällä käymään, tänävuonna niitä oli tämä kummipoikani koti ja toinen oli vanhustyönkeskus, josta valitettavasti ei ole kuvia, koska kuvaaminen siellä on rajoitettu. Mutta ne ilmeet ja aidot reaktiot ihmisten kasvoilla kun Joulupukki jututtaa ja jakaa lahjoja on palkitsevaa.

lauantai 28. joulukuuta 2013

11 asian haaste.

Haasteen säännöt tulevat tässä: 
  • Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
  • Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
  • Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
  • Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
  • Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
  • Ei takaisin haastamista.

Minut haastoi Delffi

 11 Asiaa minusta:
1. Olen kolmesta sisaruksesta keskimmäinen.
2. Harrastan Partiota, palokuntaa, metsästystä ja valokuvausta
3. Lopetin tupakan polton vaja vuosi sitten helmikuussa.
4. Olen sairaalloisesti ylipainoinen ja en hallitse omaa painoani.
5.Olen olut vain muutaman lyhyen pätkän työttömänä ja en osaisi olla ilman töitä.
6. Olen koulutukseltani: Lähihoitaja, jota teen nykyään työkseni, olen myös kouluttautunut: kodinkonekorjaajaksi ja sähköasentajaksi.
7. Harrastuksissani olen kouluttautunut Järjestyksenvalvojaksi, ja toimenpiepalkkaisena palomiehenä sammutusmieheksi. Partiossa olen Partionjohtaja.
8. Minulla on lemmikkinä kaksi viljakäärmettä.
9, Olen allerginen karvaisille lemmikeille, minulla on lapsena todettu astma.
10. Kaverit on minulle erittäin rakkaita.
11. Olen hamstraaja, en malttaisi luopua mistään.
Minulle esitetyt kysymykset
1. Paheesi?
Liian hyvä ruoka.
2. Mistä löydät inspiraatiosi?
Luonto, ystävät, vilaks mielikuvitus
3. Jos voisit valita missä asut niin missä asuisit ja miksi?
Maalla hirsimökissä järven rannalla luonnon keskellä, mutta kuitenkin lähellä sivistystä
4. Missä maissa olet matkustanut? Ja mikä niistä oli paras?
Ruotsi, Norja, Saksa, Puola, Itävalta, Tsekki, Viro, Latvia, Liettua
5. Missä haluaisit kehittyä?
Ihmissuhdetaidoissa.
6. Mikä eläin haluaisit olla ja miksi?
Karhu, ja sen leppoinen elämäntyyli kiinostaisi.
7. Lempiväri?
Pidän tummista sävyistä, Punainen (mustahan ei ole väri vaan sävy)
8. Mitä et ole vielä saavuttanut?
Onnellsita perhettä.
9. Millainen vanhus haluaisit olla?
Vanha ukko kuistilla kiikkutuolissa rakkaiden lastenlasten ympäröimänä kertomassa tarinoita.
10. Onko elämässäsi jotain minkä haluaisit muuttaa?
Liian monta asiaa lueteltavaksi, mutta pällimmäisenä n tämä minun ylipaino
11. Kenet edesmenneen ihmisen haluaisit tavata ja miksi?
Ukkini, koskaan ei ole vietetty liikaa aikaa rakkaiden ihmisten kanssa.

Haasteen annan seuraaville blogeille:

Minulla ei kyllä ole nuita blogikavereita niin paljoa että saisin sitä yhtätoista kasaan mutta lisäksi laittelen muutamalle kaverille tämän naamakirjaan...

Ja minun kysymykseni Minun kavereilleni:
1, Haluaisitko olla jotakin muuta kuin olet nyt?
2.Onko sinulla kenhonmuokkauksia (lävistys, tatuointi, implantti yms) jos on millaisia?
3.Oletko kuinka järkkymätön periaatteissasi?
4. Asumismuotosi (yksin, yhdessä, millainen asunto, oma, vuokra muu)?
5. Lemmikit?
6. Jos tietäisit kuolevasi huomenna mitä tekisit ensimmäisenä?
7. Mikä on sinusta kaunein asia maailmassa?
8. Jos meidät lukittaisiin yksiöön ilman yhteyttä ulkomaailmaan, kaunako kestäisi kunnes jommalla kummalla menisi hermot toiseen?
9. Mitä ilman ett voisi elää?
10. Saisit tavata jonkun maailman merkittävistä henkilöistä, kenet ja mitä hänelle sanoisit?
11,Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

tervehdys!

Tervehdys täältä savonmaalta. En ole hirveästi saanut viimeaikoina aikaiseksi tänne kirjoitelluksi ja kuvia laitelluksi, on vain ollut kiireinen aikataulu ja ei ole ollut aikaa päivänvalossa käydä mitään kunnolla kuvailemassa. Mutama valokuvatorstaikin on jäänyt väliin, koska työn ja vapaa-ajan yhdistäminen ei ole onnistunut niinkuin olisin halunnut. Ilen uhrannut enemmän aikaa kavereiden kanssa olemiseen kuin kamera kourassa juoksemiseen.

Pikkuisen harmittaa, kun oli jo komeat lumiset maisemat täälläkin, muta sitten alkoise veden ja rännän tuleminen taivaalta, joka sulatti melkein kaiken lumen pois. nautin siitä lumesta ja lumihangesta, jos se ei olisi minun pihalla kolattavana...

Mutta hyvää ja rauhallista joulun odotusta kaikile ja jäädään odottelemaan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän näkyvää aurinkoa, jotta saadaan taas paljon kuvattavia kohteita ja upeita maisemakuvia kauniista lumikentistä.

torstai 12. joulukuuta 2013

Valokuvatorstai 307

Joulu lähestyy ja tontut ovat liikkeellä. Tämän viikon haasteena on valokuvata, mitä ne tontut mahtavatkaan nähdä, kun ikkunoiden takaa kurkkivat!

Ja mitäs ne tonttuloiset tänään on nähneetkään.

Minut juoksemassa aamu kahdeksan aikan jo kaupassa ostamassa askartelutarvikkeita tai ainakin niitä viimeisiä :P Minulta sattui puuttumaan joistakin kortista tietyt osat, mutta eikö se kireinen jättänyt niiden hankinnan viimetinkaan. Päivän askartein joulukortteja ja kirjottelin niihin osoitteita, aikaisemin olin jo kuvannut parikin eri kohdetta, joista olin teetättänyt postikortit, jotka saapuivat maanantain postissa minulle, en yhtään ollut tilausta jättänyt viimetippaan? Tässä pientä esimakua korteista, mutta ei paljasteta niitä vielä...

Tässä on nämä tilaamani kortit ja niihin hankkimani lisäosat, joita ei kyllä kaikkiin kortteihin tarvinnut laittaa.
Jännitystä kerrakseen joulukalenterissani ja lennähtipä ensimmäinen joulukortti minullekkin tänään postin kautta
Ja siis tunnustettakoon että en ole hirveä jouluihminen. Kotiini jos laitan sen yhden joulukranssin ikkunaan ja muutaman joulukoristeen sinne tänne asunnolleni, koska vietän kuitenkin jouluni taas rakkaiden seurassa vanhenpieni ja sisarusteni kanssa.

Ps. Tänävuonna laitoin sitten muuten itse elämäni ensimmäiset joulukortit postissa menemään... Olenkohan tulossa vanhaksi ja höppänäksi?

maanantai 9. joulukuuta 2013

Pikkujoulut.

Kyllä sekin on tälle talvea taas koettua: työpaikan pikkujoulut. Tavalliseen tapaani vietin hauskaa muiden seurassa selvinpäin ja kameralla kuvailin muistoja itselleni, työpaikalleni ja työkavereilleni. Tietyistä syistä en täällä edellenkään julkaise kuvia, joissa esiintyy ihmisiä, joten päädyn esittelemään saamani lahjan :P

Kyllä näet oikein! Se on pinkki norsu elikkäs eleffantti! Huomaa myös kukassa vakoilemassa oleva tonttu, joka normaalista poiketen on tallennettu kuvaan. Tiedä nyt vaikka joutuisin tuhmien listalle, kun nyt paljastan näin joulun alla miten pukin pikku apulaiset vakoilevat ihmisiä ja seurailee että kuka on kilttinä ja kuka ei. Punainen hiippalakki kun hyvin häviää tuonnen joulutähden kukkien sekaan...

Pidetään siis kaikki nyt pikkujoulukautena järki ja lakki päässä ja huolehtikaa rakkaistainne ja alkoholin kanssa juhlivat huolehtii että Taksi, tai kaveri huolehtii kotiin ja auto on sitten selvästi seuraavanakin päivänä liikkumatta iltaan asti ettei vaan tule niitä arvaamattomia rattijuoppoja!

Näihin kuviin ja tunnelmiin Pukin apurin paljastaja kuittaa.

torstai 28. marraskuuta 2013

Pöytä ja kynttilät

Jotkut lukijoistani tietää jo minusta jotain, joten on aika paljastaa myös muillekkin näitä tiettyjä julkisia salaisuuksiani.


Kyllä minulla on hierontapöytä kotonani ja kyllä poltan mielelläni kynttilöitä. Hyvin muuten valaisee tuo kattokruunu pelkillä kynttilöilläkin.

Uskaltaisitko tuohon päydälle pitkälleen?

Valokuvatorstai 305

Tämän viikon aihe on kultaiset vuodet.

Aihe on haasteellinen, mutta antakaa mielikuvituksenne lentää. Hyviä inspiksiä!

Lapsuus on aikaa, jota ei takaisin saa, mutta onneksi on kummitettavia, joiden kanssa voi taantua takaisin lapseksi ilman että tarvitsee tunteä häpeää. (kummitettavani pyysi minua piirtämään ukin traktorin ja sinne ukin ajamaan sitä)

Annetaan siis lapsen olla lapsi ja annetaan lapsen tehdä sitä lapsen työtä eli leikkiä!

Lisää Kultaisia vuosia Valokuvatorstain sivulta.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Päivä palomasemalla 23.11.2013

Olin huomannut jo aikanaan ilmoituksen lähiasemani facebook sivulla että päivä paloasemalla tapahtuma lähenee, joten olin illalla jo yövuoroon lähtiessäni varannut kameran mukaan. paluumatkalla ajoin suoraan paloaseman pihaan ja menin tutustumaan Peltosalmen VPKn tiloihin ja kalustoon.
(sanottakoon että minulla on kyseisen paikan avaimet ja olen VPkn listoillakin, joten kalusto on jo aika tuttua)

Tässä olisi aamun antia kuvien muodossa.
















maanantai 18. marraskuuta 2013

Einon jäljillä

Kävin kuvaamassa Iisalmen satamassa ja lähialueilla Einon aikaansaannoksia. Katselin autossa toista tuntia kun myräkkä riepottelee Iisalmea. Laskeskelin että kymmeniä roskiksia oli kaatunut ja muutamaan muuhunkin paikkaan oli tuuli saanut pikkuisia tuhoja aikaan.

Katselin kuinka läheisen laajennuksen katolta lähti muoveja tai peressuja lentoon ja olin näkevinäni kun jokin levykin siellä olisi lennellyt maahan. Kierrellessäni huomasin että muuallakin oli kaatuillut rakennustyömaiden suoja-aitoja ja muita kylttejä.

Rannalla kävellyt pariskunta löysi jotain, jonka sain selville myöhemmin heitä jututtaessaan, mutta sitä ei teille kerrota mitä löytyi. Huomaa vene rannassaaaltojen ripoteltavana.

Kävin asikoiseen heiltä kysymässä luvan kuvien julkaisuun ja kiitin heitä, koska pitivät huolta yhteisestä omaisuudesta kun vetivät veneen rannalle, jottei se hajoa tai ajaudu virran mukana ulapalle.

Välillä löi komeasti aallot tähänkin kulmaan, mutta hitaana kuvaajana ja mukavuudehaluisena en selvinnyt lähellekkään kaikkia komeita tyrskyjä kuvaamaan.

Tässä huomaa, kuinka suojaisen poukaman ihminen on saanut aikaiseksi laiturirakennelmillaan.

Oli sitä välillä komeitakin tyrskyjä.

Tämäkin laituri on jossain vaiheessa siirtynyt ja sitä on vahvistettu tällä suurella kettingillä, joka oli välilllä aivan suorana, kun vesi riepotteli tuota laituria.




Tämäkin muovi on karannut joltakin läheisiltä uudis- tai rakennuskohteelta. Seudulla on monia työmaita yhtaikaa, joten vaikea sanoa miltä se on karannut.

Välillä se tuuli oli paikoin todellakin kovaa.

Minun paksusta villapiposta alkoi käydä vinkka pahasti läpi, joten vetäisin ohuemman Outin tekemän pipon pokkana toisen päälle, joka esti suuremman vinkan. Samoin kumitäditä saadut villakintaat oli erittäin tarpeelliset tällä reissulla. Välillä se tuuli oli niin voimakasta että tuntuu kuin pipot päästä lähtisi ja meinasi se riepotella isonkin ukon nurin, kun ei meinannut kuvia ottaessa mies pysyä pystyssä.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Valokuvatorstai 303

Pimeyden keskellä haasteemme aiheena on tällä viikolla kaamos.

Ottakaa kamera mukaan ja menkää ulos kuvaamaan kaamosta! Tai käpertykää sohvan nurkkaan ja kuvatkaa kaamosta kotonanne! Inspiroitukaa ja kertokaa kuvallisesti, miltä teidän kaamoksenne näyttää. Juuri nyt.


Näin minä vietän kaamosta kotonani, kynttilöiden loisteessa.

Lisää kaamoskuvia valokuvatorstain sivulta.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Selvennystä tunnisteisiin.

Laiteskelin itse nuita tunnisteita viimeinkin nuihin minun kuviin. Tässä vähän selvennystä mitä mikäkin tarkoittaa, kun minun logiillani on kaukana tavan maantientallajan järjenjuoksusta. Ei tavan tallaaajan järenjuoksussa vikaa, mutta minulla se piuhat ennemminkin on ristissä :D

Erätarinoiden alle tulee metsästys, ja muuten metsäreissut, vaellukset ja osa partion tarinoistakin, semmoiset, jotka voidaan laskea ERÄJORMAILUKSI :D

Itse tehtyjen alle tulee ne minun suuret askartelut ja tekemäni työt, joissa on jotain kerrottavaa, kuten nämä kynttilälyhtyjen sähköistykset ja itsetekemät ruokani, jotka tänne blogiin on päätynyt.

Partiossa nyt ei pitäisi olla niin hirveästi selitettävää, partioreissuja ja niistä tulleita kuvia ja tarinoita.

Persikkakarhu... Eli siis tänne tulee ne minun henkilökohtaiset jorinat, jotka koskee minua, eli siis minun henkilökohtaiset esittelyt, kuvat jossa esiinnyn, tarinoita minusta...

Reissut kansion alle tulee ne lyhyet tai pitkät reissut kotoa pois, Matkailu, kuvausreissut jonnekkin muualle kuin arkisiin paikkoihin.

Ruoka, tarviiko sitä sen enempää selittää, ne blogit, jossa käsitellään rakasta aihettani ruokaa :P eli siiis ne itsetehdyt tai toisten tekemien annosten tarinat...

Valokuvat kansion alle tulee ne kuvat ja tarinat, joissa valokuvaus on ollut pääasiana, eli siis nämä minun kuvausretket lähimaastoihin tai työmatkalla kuvaamaan pysähtymiset...

Valokuvatorstai. Tänne tääs kuuluu tuon Valokuvatorstan innoittamat haasteet, joihin olen osallistunut.

Toivottavasti tämä lyhyt ja ytimekäs täysin asiasta harhaileva hakemiston selvennys raottaa edes jonkinverran sinulle minun järjenjuoksua ja helpottaa sinulle iheutunutta suurta päänvaivaa, joka on tullut epäselvien tunnisteideni käytön takia... Lista muuttuu ja elää, muta toivottavasti ei hengitä koska sillon se olisi jo elävä olento... ja kuten taas huomattiin harhautui se lusikka naapurin puurokupille, joten näihin tunnelmiin Persikkakarhu taas kuittaa!

PS. Savolainen ukko männöö vaekka läp harmoon kiven, viksump immeine olis sen älynnä kiertee...

perjantai 8. marraskuuta 2013

Valokuvatorstai 302

Tämän viikon haaste on Shakespearen lause 53. sonetista:

“Millaista ainetta ja mitä olet:
miljoonat varjot näen vierelläsi?”


Ja nälkäisenä yövuorossa tämän tekstin lukiessani mieleeni tuli: LÄSKISOOSSI ja POTTUMUUSSI. Ei siis muuta kuin töiden jälkeen kauppaan ja ostamaan soossiin tarvikkeet. Mutta kauhea katastroffi! Soossiin sopivat lihat oli kaupasta loppuneet, joten tyydyin ostamaan muita ruokatarpeita, joista tein itselleni illalla ruoan, kun olin herännyt.

Seuraavan yövuoron jälkeen palasin sitten uudelleen kauppaan ja löysin läskisoossin tekoon sopivaa possua, joten sianpalat matkaan ja kotiin. Koitin nukkua päivällä yövuorojen välissä, mutta jostain syystä ei sitten tullut uni. Joten tuskastuneena päätin että nyt saa riittää ja lähdin tekemään ruokaa.

Tästä se sitten alkoi:
Ruskista läskinpalat pannulla, jotta lihasta erottuua rasva pannulle.

Nostele pannilta lihat eri kuppiin siksi aikaa kun ruskistat jauhot kastikkeen väriseksi possusta irronneessa rasvassa.

Lisää vesi kastikkeeseen ja mausta lihaliemikuutiolla. Samaanaikaa valmistui pottumuussi valmismuussista nälkäiselle.

Kun jauhot ja vesi sekoittuneet kunnolla lisää ruskistetut lihanpalat takaisin kastikkeeseen. Sekoita ja anna hautua jonkin aikaa, jotta liha on varmasti kypsää. Tarjoile ja nauti!
Tälläisia päähänpistoja tulee välillä ruoan suhteen, joten en yhtään ihmettele jos oma varjo on kuin:
"Miljoonat varjot näen vierelläni."

Soossia jäi vielä jääkaappiin laitettavaksi, jos vaikka huomenna tekisi mieli taas lskisoossia :D

Lisää viikon haasteen satoa Valokuvatorstain sivulta

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kääntöpisteeni valokuvatorstai 301

Tämän viikon haasteena on kääntöpiste.

"Elämässämme saattaa olla erilaisia kääntöpisteitä jolloin matkamme kulku saattaa muuttua, tai sitten se on jokin arkinen, ajankohtaan liittyvä asia, veneet nostetaan talvea varten suojaan, käydään mökillä viimeisen kerran, kotiin tulee uusi perheenjäsen, lapsi tai se voi olla kissa tai koirakin, muutetaan yhteen tai erotaan."

Mikä siis oli se minun kääntöpisteeni?


Tietyllä tavalla tämä kuva. Tämä kuvan on ensimmäisiä omalla järjestelmäkamerallani ottamistani kuvista, se on myös ensimmäisiä kuvia, joista tuli ensimmäisiä blokikirjoituksiani, Se on kuvattu samana päivänä, kun kuvasin ensimmäisen valokuvatorstain haasteen. Tästä kuvasta lähtien en ole kulkenut ilman kameraa oikein missään, enää on harvoja päiviä, jolloin minulla ei olisi edes pokkari matkassa. Päivä joka muutti minun katsomistyylini, jokapaikassa näen usia kuvattavia kohteita kulkiessani entisen haahuilun sijaan.

Onhan se ehkä jostain turhaa ja jonniinjoutavaa, mutta järkkäri kulkee melkein jokapaikkaan mukanani ja jos ei järkkäri niin ainakin pokkari. Töihin otan kameran siten aina mukaan että vähintään autossa olen järjestelmäkamerani pitänyt matkassa, mutta nyt kun kelit on kylmenneet ja muuttuneet kosteammaksi on kamera mennyt ihan toimiston asti. Työtänihän en voi kuvata, vaikka monta kertaa olisi saatu huvittavia tilannekuvia. Suurinosa luonnosta kuvaamistani kuvista on työmatkaltani kuvattuja tai työvuoron jälkeen olen lähtenyt työpaikkani lähellä olevaan luontoon. Muuitaman kuvausreissunkin olen asioikseen tehnyt.

Muutama "kuvauskeikkakin" on tässä kesän aikana tullut tehdyksi. Perinteisiä kavereiden juhlia kuvattu pyynnöstä, yhdet bändin promo- ja keikkakuvat, perhepotretti, tapahtuman virallisena kuvaajana yms, mutta ammattikuvaajille tiedoksi penniäkään en ole näistä "keikoistani" ottanut ja kuvanlaatu jäänyt auttamatta ammattilaisen jalkoihin kaikissa tilanteissa.

Älkää siis käsittäkö väärin etteikö kuvaaminen olisi minua aikaisemmin jo kiinnostanut, olin haaveillut järjestelmäkamerasta jo useita vuosia, mutta toteutus oli vasta tämän kevään aikaansaannos. Pokkarin uusin viime kesänä erään tapahtuman takia, tapahtuman joka kesti pari viikkoa ja jossa riittikin kuvattavaa.

Tälläinen oli minun kääntöpisteeni. Kiitos niille jotka ovat jaksaneet minun hajatelmia lueskella ja erityissuuri kiitos niille, jotka on jaksaneet palautettakin antaa. Kiitos niille jotka ovat minua kannustaneet tässä harrastuksessa ja anteeksi niille jotka joutuneet kuvatuksi, ette ole olleet tarpeeksi nopeita juoksemaan minua karkuun ta joutuneet kuuntelemaan minua kun suupielet vaahdossa olen selittänut kuvaamistani kohteista tai jostakin muusta kuvaamiseen ja kameravarusteisiin liittyvistä asioista.

Persikkakarhu.


Ps. Lisää muiden kääntöpisteitä Valokuvatorstain sivulta.

torstai 31. lokakuuta 2013

Aurora Porosuolla.

Kävin katselemassa pihalle ja  havaitsin että alkoi tehdä revontulia taivaalle, joten kamera autoon ja siirtymä siihen harvaan aukeaan paikkaan Porosuolle, jossa ei olisi niin hirveästi katuvaloja yms, jotka sotkisi yritykseni kuvata revontulet. Tietenkin se voimakkain revontulien esiintyminen oli kuvauspaikasta katsoen melkein suoraan keskustaa kohden, joten voi arvata miten kävi. Lisäksi kokemattomuus kostautui, koska minulla oli vain summittainen käsitys asetuksista, joilla pitäisi kuvata ilman ettei kuva olisi yhtä suttua.


Useiden epäonnistuneiden kuvien joukossa oli muutama ehkä käyttistason kuvaa, mutta yksikään ei yltänyt minun alkuperäisiin oletuksiin kuvien laadusta.

Mitä siis tästä opimme. Tutustu omaan kalustoosi, opettele sen käyttämistä erilaisissa olosuhteissa, kirjaa havainnut ylös, ja kartoita lähialueen mahdolliset kuvauspaikat eri ilmansuuntiin tulevaisuutta varten. Lisäksi kannattaa opetella käyttämään jotain kuvankäsittelyohjelmaa ja kameraa...

Parempien kuvien toivossa tulevaisuudessa. TAAS KERRAN epäonninen kuvaaja...

lauantai 26. lokakuuta 2013

Valokuvatorstai 300

Tämän viikon haasteena on SANAT.

Tälläkertaa pääni löi tyhjää, kunnes kaveri kävi iltapäiväteelä minun luona ja tajusin ne SANAT siitä jääkaapin ovesta kaverin takaa :P



Lisää toisten valokuvia ja SANOJA Valokuvatorstain sivulta.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Hiusmalliksi?

Lueskelin vanhoja naamakirjan viestejä ja kuvatekstejäni. Törmään vanhaan kuvaan ja sen mukana olleeseen kuvatekstiin, jonka olen julkaissut 7.5.2012:

Ehkä parhaat naurut ikinä tekstiviestin takia:
Omat ajatukset suluissa...
Tule hiusmalliksi! Kutsumme sinut saunalahden asiakas Scwarzkopfin iisalmen mallivalintaan...
(taitaa olla malleista aikamoinen pula kun mullekkin jo tämmösiä joutuvat laittamaan)

to 10.5 klo 11 Ylä-Savon ammattiopistoon. (Antaskohan pomo palkatonta vapaata jos näättäs sille ton viestin... Mullakin alkas toi mallinura jo kiinnostaa jos tällä pärställä ja letillä pääsis malin hommiin)


Taitaa edelleen olla se hiusmallin ura todellakin semmoinen ettei sitä ihan heti tällä hiustyylillä, varsinkin kun luontainen kaljuuntuminen on tuhonnut vieläkin niittä hrvoja jotka sitkeästi koittaa tuolla päälaella kasvaa...

perjantai 18. lokakuuta 2013

Makroilua työmatkalla

Kuvailun pakkasen tekemiä makro taideteoksia työmatkalla ma aamuna, kun töistä kotiin lähdin.


Lumikukka

Kaverin luona käydessä kuvasin kaverini vuokranantajan kukkapenkkejä.



Valokuvatorstai 299

Syksyn pimeyteen sopivana aiheena ajattelimme haastaa teidät kuvaamaan sanasta Valo.

Minä pakkasin kameran autoon ja rupesin miettimään kauppareissulla miten tämän toisin esille. En kerennyt edes kunnolla keskustaan, kun Piia laittoi viestin: Huomenna lampun rakennus? Tällöin minulla välähti. Olin aikasemmin sopinut kaverin kanssa että teen hänelle kattovalaisimen kynttilälyhdystä, jonka hän oli aikaisemmin hommannut. Vastaavia kynttilälyhtyjen moodauksia sähkölle olen jo aikaisemmin tehnyt kuten kynttiläkruunu ja kynttilälyhty

Perjantaiaamu valkesi Peltosalmella lumisena. Pakkailin autoon työkaluja ja aikaisemmin Ikeasta hommaamani kattovalaisimen rungon ja koristeketjua, jota jäänyt yli aikaisemmista lamppuprojekteista. Ajattelin käydä paikallisesta valaisinliikkeesta hakemassa varulta muutaman osan, joita saattaisin tarvita rakennellessani lamppua. No se sitten karkasi käsistä ja löysin suuren kasan osia mukaani.

Menin Piian luo, jossa aloimme kasaamaan lamppua teekupposten äärellä. Tee oli hyvää ja saimme rakennelluksi  lampun yllättävän nopeasti. Enemmän men aikaa muuhun höpötykseen kun itse työhön.




Omasta mielestäni lampusta tuli erittäin hyvä ja Piiallekkin se tuntui kelpaavan.

Lisää muiden valoja Valokuvatorstain sivulla.