Tiistai.
Pitkän yövuoroputken loppu häämötti ja tililä poltteli juuri tili ja lomarahat. Olin jo aikaisemmin päättänyt että käyn hakemassa Canonin EOS 70D kameran ja sen mukana tulevan kittiputken. Lähdin asioikseen ajamaan työvuoron jälkeen Kohti kuopiota. Kuopioon ja siellä torin kulmalla olevaan Rajalan myymälään. Myymälässä sanotan että heillä ei ole kyseistä mallia, mutta torin toisessa päässä olevassa Rajalan toisessa myymälässä se voisi ollakkin. Toiseen myymälään päästyäni myös siellä myydään minulle eioota. lLähden erittäin pettyneenä jatkamaan matkaani torin laidalla olevaan Anttilan Topten myymälään, jossa sielläkin minulle myydään eioota.
jatkan matkaani Kaverin luo oikein iso "JORMA" otsassa juomaan kupposen kahvia. Lähdin jo pikkuisen rauhoittuneena kaverin luota ja menin ja tilasin netistä vielä Kuopiossa ollessa itselle sen kameran samalla kun kävin apsilla syömässä Ruoka ja tieto tilatusta kamerasta rauhoittiminut lopulta ja vietin vielä aikaa muutaman kaverin kanssa Kuopiossa ranna rellottaen ja jäätelöllä valkeaa kauluspaitaa sotkien (syödäkin koitin, mutta se ei tuntui enemmän menevän paidalle).
Palasin kotiin 18 maissa, jonka jälkeen olikin jo hyvä painua nukkumaan ja korjaamaan kieroutunutta unirytmiäni.
Keskiviikko.
Keskiviikolle oli sovittu että Lähden siskon kanssa käymään hänen kaverin luona, jolla pyykkikone on sanonut sopimuksensa irti. Pääsin perille ukkosen saattelemana. Liekkö ukkosella osuutta asiassa, mutta talon emäntä oli naapurissa jahtaamassa karannutta minipossuaan. Emännän ja possujen palattua rupattelimme hetkisen ja aloin katselemaan mikä koneesa olisi vikana. Koitin koekäyttää konetta, mutta havaitsin sen mahdottomaksi, koska ukkonen oli katkaissut sähköt koko seutukunnasta. Piti siellä olla myös tarjolla kahville lämpimiä sämpylöitäkin, mutta ylläripylläri hellakaan ei toimi ilman sähköä ,kahvinkeittimestä puhumattakaan.
Onneksi Ruoka oli tarkoitus grillata avotulella, joten se sentään onnistuisi. Pihalla ollessa kävimme katsomassa talon muita lemmikkejä. Oli kanoja, kissoja, kaneja, minipossut ja se yksi vasikan kokonen koira, joka tahtoi välttämättä kiivetä syliin.
Kesken syönnin palasi merkiksi laitetut valot takaisin ja syönnin jälkeen pääsimme lopulta katsomaan sitä konetta. Kone valitettavasti oli niin viallinen ettei sitä kannattanut alkaa korjaamaan vaan se kannettiin suoraan pihalle.
Ja ne sämpylät? ne oli kohonnut rauhassa monta tuntia ennenkuin ne alettin paistaa, joten niistä tuli sitten kaksi sämpylää, jokseenkin koko oli koko pellin mitainen, kun vähän kohonneet.
Päivä meni mukavasti. Tilaamani uusi kameranrunko tuli postissa. Rungon hakureissulta eksyin Iisalmen satamassa sijaitsevaan Iisalmen Olutmestariin syömään. Ruoka oili erinomaista ja löytyi sieltä pari kaveriani, joiden kanssa eksyin ensin istumaan iltaa Ravintola Chapliniin ja siitä edelleen Caveen.
Cavessa sattui olemaan Pretty wild onesin keikka, jonka kävin kuvaamassa. Keikka oli erittäin viihdyttävä kun se soitetiin Rockin puolella Cavessa.
Lauantai.
Lauantaini meni siskon kanssa kaupalla Iisalmessa, Äitini kukkapenkkiä kuvaillessa Pielavedellä ja Veljeni ja hänen puolison isännyysbileissä. Pileet oli erittäin mukavat ja sitten paluumatkalla oli komeat maisemat, joita piti jäädä kuvaamaan, harmitta vain etten saanut sitä isompa eläintä näkymään kuvissa, joka oli tuolla pellolla
Perjantai.
Perjantainimeni sitten Piian, Teijan ja Petjan kanssa LärväKruisinki IVssä Varpaisjärvellä.
Lähdin iltpäivällä Teijan luokse, jonne hylkäsin Seattinia ja hyppäsin Teijan kyytiin. Jotenkin tuollaiseen harrasteautotapahtumaan ei oikein sovi minun kulkuneuvoni. Mistähän se johtuu?
Varpaisjärven paloaseman parkkipaikalla tapasimme Piian ja petjan, jotka oli tulleet toisella autolla paikalle. Muitkin tuttuja oli tullut samaan paikkaan. Paikalla oli nelisenkymmentä autokuntaa, joten tunnelma oli erittäin mukava.
Lauantai.
Lauantaini meni siskon kanssa kaupalla Iisalmessa, Äitini kukkapenkkiä kuvaillessa Pielavedellä ja Veljeni ja hänen puolison isännyysbileissä. Pileet oli erittäin mukavat ja sitten paluumatkalla oli komeat maisemat, joita piti jäädä kuvaamaan, harmitta vain etten saanut sitä isompa eläintä näkymään kuvissa, joka oli tuolla pellolla
Sunnuntai.
Sunnuitai meni suurimmaksiosaksi iltapäivälle nukkuen, kun eellisenä yönä kotiintulo oli mennyt pitkäksi. Camillan oli puhe tulla iltapäivällä hierottavaksi minun luo. Kun olin Camillan hieronut ja kahvit pariin kertaan juneet tuli puhe minun käärmeestä. Camilla ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt käärmettä kunnolla. Menin sitten terrahuoneeseen ja kaivoin Pikun esiin terraariostaan. Camilla aluksi ei meinannut koskettaa ja oli "kauhusta" jäykkänä, mutta tarpeeksikauan rauhassa katsottuaan ja vähän minun kädessä ollutta Pikua siliteltyään hän uskalsi ottaa käärmeen käteensä. Loppupelisä Camilla rauhoittui ja käsiteli käärmettä hyvin varmoin ottein.