Valokuvatorstain aiheena tälläkertaa IKKUNA.
Olen monena aamuna kuunnellut kun linnut etsivät ruokaa pihapiiristä ja parhaillaan makuuhuoneen ikunapellin päällä hyppien aamulla, kun minun tekisi vielä mieli nukkua. Olen jo pitempään miettinyt että pitäisi nuille nälkäisille pikkulinnuille käydä laittamassa ruokinta, koska muuten ne kohta tulee sisältä omat eväänsä hakemaan, kun ei enää ulkoa löydy. joten tänään vihdoinkin selvisin kauppaan etsimään niille evästä. kaupasta löysin talipalloille sopivan automaatin ja irtosiemenille kotamallisen ruokinta-automaatin.
Laitoin ne parin varren päähän orapihjala-aitaan ettei oravat pääse siemeniin ja parit irtokissat ahdistelemaan lintuja niin helposti. samalla katselin hyvät linjat jotta voin kotoa sisältä olohuoneen ikkunasta niitä kuvata.
Lisää ikkunoita Valokuvatorstain sivulta.
Mie kans herään varsinkin päikkäreiltä joskus siihen, kun linnut hyppelee katolla ja varsinkin, kun tulevat sen siemenensä tai pähkinänsä kans pellille nokkimaan. Hyvä paikka on "sun" linnuilla, suojaisa ja samalla avara.
VastaaPoistaHyvä teko.
VastaaPoistaTalviruokinta alkoi
VastaaPoistaTuossa on ollut naapurilla jo ruokinta pitemmän aikaa, joten linuilla paikka tiedossa. Laitoin tosissaan talipalloautomaatin ja tohon kotaan siemensekotusta, jossa auringonkukkaa, kauraa, maapähkinää. Lisäks toisesta sekotuksesta pikkasen mukaan, joten edellisten lisäks sieltä löytyy vähän vehnää ja rusinoitakin.
VastaaPoista..jos vaan ne oravat eivät pääsisi aterioimaan ennen lintuja...ikkunasta sitä touhua on kiva katsella!
VastaaPoistaEi ole orava sinne päässyt vaikka välillä käynyt katselemassa maassa pudonneita siemeniä.
Poista