Miten viettää Juhannus?
1. Viskaat kaverin aamulla linja-autoasemalle.
Kaverin oli lähdössä aamusta pohjoiseen juhannuksen viettoon, mutta edellisenä iltana viskatessamme yhteistä kaveria Sonkajärvelle peli-illan jälkeen jäi hänen omaisuuttaan minun autoon, jotka kävin palauttamassa ja samalla annoin kydin linja-autoasemalle.
2. Käy heittämässä kolmihenkinen perhe Iisalmesta Kuopioon.
Ystäväperhe oli kyytiä vailla Iisalmesta Kuopioon. Kävin tämän ajamassa, mutta mutkia tulimatkaan. Kävimme heidän mummolassa matkanvarrella, jossa sain maistaa savulohta. Oli se vaan hyvää :P tätä lohta odotellessa tietenkin kahvittelime ja vietimme aikaa kaunissa kesäilmassa. Jatkamme loppumatkan kuopioon ja lähden jatkamaan matkaani omille teilleni.
3. Käy ryöstämässä kaverin korkokenkävarasto.
Kun olin palaamassa Kuopiosta käy erään kaverini luona ryöstämässä kasan korkkareita, koska tarvitsen niitä mahdollisesti rekvisiitaksi, mutta siitä myöhemmin täällä blogissa. Taas juomme rauhasa kahvit ja istuskelemme rupattelemassa kuulumisia. Paluumatkalla otin myös kuvan sateesta. Kyllä! tie on märkä ja juuri hetkeä aikasemmin oli kuurosadealue, jonka läpi oli ajanut.
4. Sovi kaverin kanssa että käyn häntä tapaamassa, mutta kohtien 2 ja 3 takia myöhästyt tästäkin.
Oli tämä Kuopion reissu tietyllätavalla tiedossa ennakkoon, joten olin alustavasti puhunut kaverille että olisin tulossa heille pikavisitille, mutta he olivat jo kerenneet lähteä jatkamaan juhannuksen viettoon, joten tämän kohdan suunnitelmista jouduin jättämään väliin.
5. Nuku päiväunet.
Tarviiko tätä yhtään enempää avata? olen ollut eellisen illan yötämyöten liikenteessä ja nukkumiseni oli jäänyt vajaaseen kahteen tuntiin, joten vaikka kahvia olen kiskonut koko päivän ei enää yksinkertaisesti jaksanut olla hereillä, joten pienet tirsat päivällä etten ihan nuku pystyyn kokon viereen illalla. Siivoilen myös vähän kämppääni enne kylille lähtöä.
6. Lähde katsomaan Mansikkavirralle pikkuista kokkoa.
Edellisenä iltana kun olin viemässä kaveria huomasin Mansikkavirralla TODELLA suuren kokon. siloin päätin että se kokko on se jonka sytytyksen lähden katsomaan ja kuvaamaan ennenkuin jatkan aikaisemmin suunnittelemaani loppuillan viettämistä kavereiden seurassa. Kokkopaikka oli erinomainen ja seura ystävällistä. Muutaman tutun löysin matkan varrelta joita jututtaessa kokon sytytyksen odottelu menikin mukavasti. Katselin kuinka paljon oli lapsiperheitä kkon sytytystä katsomassa ja ihmettelin ettei tätä kokon sytytystä vielä ollut kaupallisuu pilannut. Tietty makkaranpaistajat ja kioski oli paikalla, mutta missä nyt ei olisi? Tunnelma oli erittäin asiallista, ihmiset olivat erittäin hyvällä tuulella ja alkoholi ei ollut näissä juhlissa se pääasia. Meno oli todellakin rauhallista ja sellasita että perheen pienimpienkin kanssa liikkuneiden ei tarvinnut seurata känniääliöiden mekastusta.
Katselin rauhassa kokon sytytyksen klo 23 ja vietin aikaa kokkoa kuvaten ja katsellen. Takaisinlähtöä ennen kävin ylläripylläri riipasemassa kahvit kioskilla ja juttelin erään erittäin mukavan motoristin kanssa. Hänen pyöräänsä ja siinä oleva keilakoriste tuli vielä ikuistettua ennen Iisalmeen lähtöä. Lähdin ajelemaan hyvä maku suussa kohti kotiin, (liekkö ollut kioskilta ostetuilla makeisilla osuutta asiassa)
7. Nauti iltakahvit (yökahvit) suklaispojan ravintelissa.
Palattuani Iisalmeen kävin istumassa kantapaikassani rupatellen kavereitteni kanssa kahvikupposen äärellä.
8. Kotimatkalle lähtiessä viskaa pari kaveria kotiin.
9 Nautin lonkeron (1kpl) jonka olen tuonut noin vuosi sitten Tallinnasta.
Tälläinen oli minun juhannusaatto.
=)
VastaaPoista