Istua napotan tällähetkellä koneella ja edessäni on kasvisliemi nuista pussiruoista. Alkaa pikkuhiljaa jo muotoutua se ruokavalio, johon olen menossa. Vaikuttaisi siltä että otan 2 isompaa annosta päivässä, jotka tavallaan korvaavat pääruoat ja sitten kaksi pussia pirtelöitä yms jotka korvaa välipalat. Patukat ja pirtelöt lasketaan kahdeksi, joten niitäkään en hirveästi vetele, ehkä "kiireisinä päivinä" jolloin en ole keittelemässä lämmintä vettä ruokieni sekaan.
Olen huomannut että Easy diet sarjan valmisteet on maultaan erinomaisia, mutta pitää syödä nuo loputkin muilta valmistajilta valmiiksi hankkimistani että tiedän sanoa mkä on hyvää. pirtelöt ei jotenkin iske nuista, siksi enemmän taivun tuon lämpimän suolaisen ruoan perään. Kaipaan sitä kiinteää syötävää, jonka nuo enemmän ravintoa sisältävät antavat.
Viime viikko meni aika sekavissa merkeissä. tapahtumaa ja reissua niin paljon ettei nokka kotona päljoa näkynyt. Tunnustan että parina päivänä olen sortunut perinteiseen ruokaan, koska en ole ollut lämpimän veden äärellä ja olen ollut suuremmassa tapahtumassa, jossa ei kehtaa kurjotta, kun on oikeat ruoatkin tarjolla. Kävin myös kaverin luona, joka oli aikaisemmin vastaavalla kuurilla laihduttanut niin hän kertoi että maidonvaahdottaja on hyvä kapistus nuiden aterioiden sekoittamiseen ja kokeilin hänen vaahdotintaan ja huomasin että on pirunäppärä kapistus, pirtelöt edelleen menee tuolla
Ja niille uteliaille kerrottakoon että 2kg oli viime viikon painonpudotus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti