torstai 29. elokuuta 2013

Valokuvatostai kesähaaste 2013

Torstaiblogit jäi kesätauolle ja kesäksi oli haasteena:

LEMPIKUKKASI!

Minulla on siis koko kesä aikaa valokuvata mitä hienompia kuvia lempikukastani tai useammasta kesäkukasta. JA tämän otan sitten semmoisena haasteena että oksat pois. Huumorila mennään... Pakko tunnustaa, olen jo aikaisemmin kuvailut kukkia. Ja Tallinnan reissulla minun ja matkakumppanin huumorimielinen kukkien bongaus meni välillä jopa äärimmäisyyksiin. Minusta parhaita kukkia on nuo lunnonvaraiset, villit tai villiintyneet kukat.


 Tämä karkulainen löytyi kotioven vierestä. Siinä se on viimevuona siinä jo kukkinut ja jatkaa kukkimistaan niin kauan kuin itse haluaa. Sen tiedän ettei se ole siinä ollut toissakesänä, koska sillon kävin tuon kiveyksen läpi kaikista kasveista.

Tässä on taas osoitus luonon halusta palauttaa kasvit kaikkialle minne se suinkin vain voi. Tämä villi horsma kasvaa varmaan vieläkin inseneri 2 Tallinna. Googlen perusteella voin sanoa että talo on palanut ainakin kahteen kertaan, koska googlen kuvapalvelusta löytyy kuva, jossa talo on palanut, mutta palon vahingot eivät ole nykyistä luokkaa.

Nämä villit ruusut ja muut kukat ovat Pielavedentien varrelta. Ruusujen alkuperäksi veikkaan läheisen taajaman istutukset, josta linnut ovat syöneet marjat ja kuljettaneet siemenet mukanaan läheisen valopylvään juurelle, jonne sitten on nämä siemenet sitten ovat itäneet. Tämän tien varrella näkyy näitä villejä ruusupuskia usean pylvään jurella.

Ja tämä karannut villikukka, sattaa esiintyä missä- ja milloinvain. Se kulkee omia polkujaan ja on täysin vapaa kuin taivan lintu.

Lisää muitten lempikukkia valokuvatorstain sivulta.

8 kommenttia:

  1. Orvokit kukkivat samalla tavoin meilläkin eri puolilla tonttia itsekylväytyneinä.

    VastaaPoista
  2. Juuri nuo yllättävät paikat kukille tekee niistä jokaisesta lempikukan.

    VastaaPoista
  3. No olen viimekesänä myrkyttänyt tuon kiveyksen ja kitkenyt kaiken kasvavan siitä pois. Ruusuja olen ruvennut huomaamaan pitkin piennarta työmatkani varrella ja enpä olisi uskonut että palaneen kiinteistön ullakkotila olisi jätetty peittämättä, jolloin sinne on päässyt horsma kasvamaan

    VastaaPoista
  4. Mukava postaus kesän kukista ja lempikukistasi.

    VastaaPoista
  5. Minun suosikki on tuo villiintynyt horsma :D

    VastaaPoista
  6. Hauskoja kohteita kukkasista. Ne on karkulaisia kaikki.

    VastaaPoista